| |
Keravan Biljardikerho ry. ja Keravan Bilis yhteistyössä
Keravan Biljardikerho ry. on vuonna 1992 perustettu biljardiseura.
Sen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää biljarditoimintaa Keravalla. Seurassa
on puolensataa jäsentä, joista huomattava osa kiertää aktiivisesti Suomessa
järjestettäviä biljardikilpailuita. KBK:lla onkin edustajia mm. naisten sarjassa
sekä kaikilla sarjatasoilla 3. divisioonasta SM-sarjaan. Menestystä on tullut
pool-biljardin seurajoukkueiden ja snookerin parikilpailun SM-pronssien myötä, mutta
palkintoja on myös poolin mestaruussarjasta.
Keravan Biljardikerho (KBK) on Suomen Biljardiliitto ry:n
jäsenseura, joka isännöi SBiL:n alaisia kilpailuita eri sarjatasoilla ja
ikäluokissa. Yhdistys järjestää muutakin toimintaa monipuolisesti. Jäsenet pääsevät
halutessaan seuraamaan, järjestämään tai pelaamaan erilaisia kilpailuita, esim.
vuosittaisia seuran mestaruuskilpailuita. Viikkokisoja pelataan myös, sillä kaikille
avointen viikkokisojen ohella on harrastelijoiden viikkokilpailuita.
Viime vuosina yhdistyksen toiminnan painopiste on siirtynyt yhä
enemmän nuorison ja valmennuksen suuntaan. Opastusta ja valmennusta henkilökohtaisesti
ja ryhmissä on saatavissa, sillä seurassa on SBiL:n seuravalmentajakoulutuksen
suorittaneita jäseniä. Nykyaikaisena seurana KBK antaa junioreille mahdollisuuden
osallistua Keravan Resulttia Solutions -junnubilisliigaan, jossa KBK:n
kotisali Keravan Bilis on vahvasti mukana.
Liigaotteluiden lisäksi biljardisalilla järjestetään torstaisin ns. junnupäivä.

Keravan Resulttia Solutions -junnubilisliiga
Keravan Biljardikerho ry:n toiminnan viime vuosien painopisteenä on
ollut nuoriso- ja valmennustoiminnan kehittäminen. Syksystä 2011 alkaen KBK onkin
mukana järjestämässä Resulttia Solutions -junnubilisliigaa. Suomen
Biljardiliitto ry:n alaista biljardiliigaa pelataan Keravan nuorisotilojen
joukkueiden kesken.
Pääyhteistyökumppani Resulttia
Solutions on urheiluseurojen ja yritysten toiminnan kehittämiseen erikoistunut
innovatiivinen ohjelmistoalan yritys, joka tunnetaan tulospalvelujärjestelmistään
ja Internet-sivustoistaan.
Keravan junnubilisliigasivut: www.junnubilisliiga.fi/kerava/
Katso myös: Resulttia Solutions -junnubilisliiga muualla Suomessa

Keravan junnubilisliigan yhteyshenkilöt kaudella 2011-2012
|
|
Ajankohtaista
17.04.2012 Kauden 2011-2012 liigafinaalien tulokset
03.04.2012 Keravan junnubilisliigan liigafinaalit 15.04.2012
Viimeisimmät taulukot
Mest.sarja 23.03.2012
Hae tulosarkistosta
Hakusanoiksi voit kirjoittaa esim. pelaajan tai
joukkueen nimen. Voit myös hakea tiettyjä ottelutuloksia (esim. "Matti
Meikäläinen 2-0").
Viimeksi keskustelua herättäneet aiheet
24.04.2012 klo 00:06 Tampereen firmabiljardiliiga 2012-2013
21.03.2012 klo 09:38 Nuorisotalojen 8-SM 18.03.2012
14.03.2012 klo 09:46 Firmabiljardiliiga 2011-2012 pelattu
Hae keskusteluista
|